
Huutonetin selailu tuotti jälleen tuloksia. On aika harvinaista herkkua että näin pienessä kaupungissa jossa asun sattuu löytämään jonkun jolla on mielenkiintoista myytävää.
Löysin aika menevän Sega Mega Drive II paketin. Itseltä sattuu tuon nerokkaan laitteen II-versio juuri puuttumaan ja pakkohan se on saada. Siinä sitten laitoin viestiä myyjälle ja kaupat sovittiin. Tavattiin kaupungilla ja kone vaihtoi omistajaa. Ensi silmäyksellä tavarat näytti melkoisen pölyisiltä. Normaalistihan nämä monella makaavat kaapinpohjalla keräämässä pölyä.
Paketti sisälsi itse koneen, jonka virtaliittimessä oli häikkää. Johtoa joutui pitämään ylöspäin että kone sai elämää. Muuntaja oli myös entinen. Onneksi kotoa sattuu löytymään pari ylimääräistä muuntajaa. Onneksi veljeni tajuaa sähköjuttujen päälle ja niinpä hän nappasi kolvin käteen. Parin tunnin päästä konehan pelittää normaalisti.
Mukana tuli myös kaksi ohjainta, jotka olivat mielestäni hyvä kuntoisia. Ainakin verrattuna omistamiini ohjaimiin jossa pelituntumaa ei ole lähes ollenkaan. Edessä on ohjaimien puhdistus josta voisin myös kirjoittaa jutun tulevaisuudessa.
Pelejä oli yhteensä 13 kappaletta. Pari loosea, pari CiBiä ja loput boksattuja. Aika monta tusinaurheilu peliä, mutta kyllähän nuo kavereitten kanssa pikku maisteissa tulee pelattua :D Oli joukossa myös muutama kunnon pelikin.
-Legendaarinen Alex the Kidd: In the enchanted castle. Edesmenneen segamaskotin tasoloikkaa, jossa hauskat lisävarusteet esim. pomppukeppi antavat säväytystä peliin.
-Lion King: Värikäs tasoloikka jota on sanottu mega driven parhaaksi disney peliksi. Kuulemma myös erittäin haastava ja sokerina pohjalla.
-Sonic the Hedgehog 2: Monen mielestä pelisarjan paras osa ja eikä ihme. Itsekkin innostuin tätä takomaan eilen ihan kunnolla. Loistava peli.
Pienellä fiksauksella kone tuli kuntoon. Kiitokset veljelle. Pari erittäin hyvää ohjainta ja iso kasa pelejä. Ja näin taas huuto.netistä tuli bongattua mainio paketti, josta varmasti riittää segahullulle taas pelattavaa. Pitäkää silmät auki ja korvat kiinni eiku...
Ps. Yllämainituista peleistä saattaa joku päivä rapsahtaa tänne arvosteluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti